Perjantai 28.1.2012 – Suomi

Kello on jo yli puolen päivän ja matka on kohti Helsinki-Vantaata, josta lento kohti Uzbekistania on varattuna. Matka kohti tuntematonta ja uutta on alkanut. En tiedä mitä ajatella tulevasta, mutta odotan silti innolla matkaani kohti ensimmäistä ulkomailla sijaitsevaa pestiäni. Taakse jäävät nyt ystävät ja läheiset, tosin vain muutamaksi kuukaudeksi, ja edessä on kova ja raadollinen ammattilaisurheilijan arki. Elämäni mahdollisuus, josta niin moni muukin unelmoi, mutta vain harva pääsee kokemaan. Olen edustamassa jokaista pientä futarin alkua, jotka tälläkin hetkellä hiovat taitojaan joukkueensa ja oman aikansa puitteissa, sekä unelmoivat ammattijalkapalloilijan ammatista tulevaisuudessa. Koen myös edustavani koko Suomea, sillä olenhan ensimmäinen suomalainen ammattiurheilija Uzbekistanissa. Nämä ajatukset pyörivät päässäni ja tiedostan kuinka ison muutoksen edessä olen. Viimeiset hyvästit vanhemmille ja lähden kohti Uzbekistania!

Lentokentällä huomaan, että matkani alkaa akuankkamaisesti! Lento on peruttu! Onneksi olen saapunut perille hyvissä ajoin ja saan vaihdettua lennon Moskovan kautta ja olen perillä 2h aikaisemmin, kuin alun perin oli suunniteltu.

Lauantain klo 03:00 29.1.2012 – Tashkent

Perillä odottaakin sitten viisumin selvittely. Nämä tullimiehet täällä ovatkin aika velikultia. Menen passin ja viisumihakemukseni kanssa normaalisti muiden ihmisten kanssa ja pääsen passintarkastusportille. No, pojat vähän aikaan naureskelee ja näyttää tyhjää viisumin hakemustoimistoa vieressä ja sanovat, että odota siinä. Menee yli puoli tuntia ja sitten yks niistä löntystelee koppiin, lyö leimat papereihin ja palaa takasin omalle passin tarkastus kopille. Kai ne vaan halusivat kyykyttää hetken, vaikka ketään ei ollut tulossa passin tarkastukseen. Eli luulot on otettu jo pois, ennen kuin olen edes päässyt virallisesti maahan! Se on oikein. Muut paperi asiat sujuvat sitten lähes omalla painolla ja pääsen ulos, jossa odottaakin joukkueenjohtaja ja agenttifirmani yhteyshenkilö Artur.

Hyppäämme 90-luvun Toyotan kyytiin ja matkaamme kohti hotellia, jossa joukkueeni majoittuu. Ensimmäiset sanat englantia joukkueenjohtajalta kuuluivat kutakuinkin näin: ”Here in Uzbekistan we have bad cars but we think we are like rally drivers!”. Eli turvavyötä kireämmälle ja maisemien tutkailua, kunnes saavummekin jo hotellille. Kello on 05:00 ja painun untenmaille, sopien saapuvani heräileväni vasta lounaalle. Olen saapunut nyt maahan, jossa tarkoituksena on viettää seuraavat reilut 9kk. Vähintään. Aamu alkaa sarastaa ja siirryn väsyneenä höyhensaarille.

Ensimmäiseen päivään herään pirteänä, johtuen varmaankin jännityksestä ja innosta tutustua pelaajiin ja joukkueeseen. Lounaalla ruoka näyttää hyvältä. On riisiä, lihaa, kanaa, salaattia, leipää ja kaikkea mitä sitä kasvava nuori mies tarvitseekaan. Murkinat naamaan ja kuulen Arturilta, että meidän jengillä on harjoitusottelu, jota voisimme lähteä katsomaan illalla. Lähden mielenkiinnolla näkemään uutta joukkuettani ja näkemään minkälaista se pelitapa täällä nyt sitten on.

Illalla, pelin jälkeen, olen vakuuttunut. Näen pieniä, hoikkia, vikkeliä ja taitavia pelaajia juoksemassa lumisateessa. Vaikka lumisade ja nietokset ovatkin täällä harvinaisia, niin haastavista olosuhteista huolimatta pelaajat hakevat kokoajan syöttöpaikkaa ja palloa siirrellään lyhyellä syöttöpelillä eteenpäin. Pitkiä palloja pelissä ei syötetä juuri ollenkaan ja taklauksia en näe paria liukutaklausta/liukastumista lukuun ottamatta.

Tästä päättelen, että olen tullut maahan, josta uskon olevan valtavasti kehitystä itselleni. En pärjää täällä pelkillä fyysisillä ominaisuuksilla, vaan pallollinen pelaaminen on tärkeintä. Kuulen tulkin kautta valmentajan ohjeistuksen puoli-ajalla. Laittakaa pallo liikkeelle nopeammin, käyttäkää 1-2 kosketusta ja käyttäkää keskikenttää puolenvaihtamisessa. Ottelu päättyy 2-1 meille, mutta valmentaja ei ollut tyytyväinen pelitapaamme. Palaan takaisin hotelille joukkueen kanssa ja käyn bussissa kättelemässä kaikki jätkät ja esittelemässä itseni. Kun muille käy ilmi, että olen Suomesta, Jari Litmasen ja Sami Hyypiän nimet alkavat kuulua eri puolilla bussia. Saatan istua bussin penkille hymyillen ja tuntea oloni ylpeäksi suomalaiseksi. Tuokin pieni tapaus kertoo siitä, kuinka suuren uran molemmat ovat maailmalla tehneet ja kuinka tunnettuja he ovat! Siirryn illalliselle joukkueen kanssa ja tarkoituksenani on aloittaa joukkueharjoittelu seuraavana aamuna. Siirryn huoneeseeni soittamaan muutamat Skype-puhelut ja käyn nukkumaan. Huomenna se sitten alkaa toden teolla!

kuşadası escort escort ataköy escort görükle escort bayan konya