Oli tullut aika lähteä hiomaan kuntoa ja joukkueena pelaamista Turkin huippukuntoisille nurmikentille Antalyaan. Olin päässyt näkemään jo nuo kentät tammikuun alussa, kun olin TopSpot -agenttuurini järjestämällä sopimuksettomien pelaajien -leirillä ja näin tiesin mitä harjoitusolosuhteilta oli odotettavissa; nurmikon tuoksua jo tähän aikaan vuodesta!

Matkalle lähdimme Tashkentista 10.2 klo 04:00 aamuvarhain. Lentokentällä sitten täyteltiin taas useita lappuja, joiden avulla oli tarkoitus päästä turvatarkastuksista ja tullista läpi. Onneksi olin jo päässyt paremmin joukkueeseen sisään ja pelikaverit auttoivat asiakirjojen täyttämisessä. Matkalaukut hihnalle ja odottelemaan Turkish Airlinesin lentoa kohti Istanbulia. Mietin, että toivottavasti kaikki matkalaukut selviävät perille asti, sillä niiden merkkaaminen näytti hyvin sekavalta ja vauhdikkaalta paikalliseen tapaan.

Matkalaukut ja joukkue saapuivat Antalyaan väsyneenä 13h matkustuksen ja lentokentällä hengailun jälkeen. Viiden tähden hotelli Titanic sijaitsi noin 5km päässä harjoituskentistä. Moni meistä luuli, että päivä olisi klo 17.00 aikoihin pulkassa, mutta valmentaja oli toista mieltä. Klo 18:00 normaalit puolentoista tunnin pallotreenit. Ei muuta kuin varusteet päälle ja lentokoneruuilla tankattuna kohti ensimmäisiä harjoituksia hämärtyvässä Turkin illassa.

Hikeä ei säästelty yhtään ja alusta asti oli selvää, että mikään turistiloma ei olisi kyseessä. Hyvien alkuverryttelyjen jälkeen oli kovatempoisten syöttödrillien aika. Siihen päälle vähän aluepeliä yhdellä kosketuksella ja loppujuoksut mallia luulot pois. Lentokoneherkut eivät olleet antaneet juurikaan energiaa harjoitteluun ja näiden treenien jälkeen ruoka ja uni maistuivat enemmän kuin hyvin.

Seuraavana päivänä aloitettiin heti testeillä. Jälleen ohjattujen alkuverryttelyjen jälkeen asetuimme kolmen hengen ryhmiin ja testit olivat seuraavat: Tasajalkaloikka, vaihtoaskel-loikka, 30m spurtti käsiajalla ja juoksukuntotesti. Juoksukuntoa testasimme siten, että kaksi tötsää oli laitettu 50m päähän toisistaan ja se väli tuli juosta 7 kertaa siten, että matkaa kertyisi 350 metriä. Suurin ero kärkeen tuli varmasti juoksukunnossa. 30 metrillä olin kärkipäässä, mutta juoksukunnon testissä vanhat copani tekivät kaksi kertaa tepposet aamukasteisella nurmikolla ja kaaduin käännöksissä. Ei kyllä olisi muutenkaan ollut asiaa lähellekään kärkipäätä, jonka miehittivät meidän jengin keskikentän kipittäjät! Testit tehty ja tosivalmistautuminen saattoi alkaa. Harjoittelimme joka päivä kaksi kertaa. Teemoina treeneissä oli pallon liikuttaminen nopeasti eteenpäin 1-2 kosketuksella ja kunnonkohotus. Aamuisin vedettiin loikkia, spurtteja, pomppuja yms. hieman enemmän ja illalla pääpaino oli taktiikassa ja tekniikassa.

Helmikuun 15. päivän tulen varmasti muistamaan ikuisesti. Ensimmäinen sovittu treenipeli oli tuona päivänä edessä ja vastaan asettui FC Daugava Latviasta. Tunnelma itselläni oli ihan huipussaan, kun nyt oli harjoittelua joukkueen kanssa takana jo lähes 3 viikon verran ja olin myös päässyt joukkueen pelaamiseen paremmin sisään. Vaikka jalat painoivat pelipäivänä kuin uppotukit, tuntui silti hienolta päästä pelaamaan harjoittelun ohessa!

Hävisimme tuon ottelun 1-0. Olin erittäin pettynyt omaan pelaamiseeni, emmekä joukkueenakaan kyenneet hyvään esitykseen ottelussa, joka meidän olisi pitänyt kyetä voittamaan selvästi. Päät painuksissa siirryimme siis takaisin hotellille, jolloin alkoi tapahtua.

Lounaan jälkeen aloin tuntea oloni heikoksi ja kuumeiseksi. Koputin lääkäriimme ovelle ja huomasin samassa, että iholleni oli alkanut syntymään vesirakkuloita. Olin sairastunut vesirokkoon! Kuume pomppasi 40-asteeseen ja koko vartalo oli rakkuloiden ympäröimänä. Se, että olin juuri pelannut täydet 90 minuuttia lämpimässä auringon paisteessa hikoillen ja itseäni äärimmilleni rasittaen, ei varmaan auttanut asiaa. Olin turhautunut! Nyt koko pre-season menisi osaltani aivan pilalle, enkä pääsisi parantamaan kuntoani ja taktista puolta, jossa minulla oli vielä paljon kirittävää muihin verrattuna. Ja niinhän siinä sitten kävi, että olin koko loppuleirin vuodepotilaana ja todella huonovointisena. En toivo kenenkään sairastavan tuota tautia aikuisiällä, sillä oli se niin kauheaa. Kova kuume, kutina ja voimien sekä painon häviäminen. Agenttini kertoi jälkeenpäin, että olin kasvoiltani aivan sininen. Ei voinut muuta kuin maata ja potea. Jos nyt kaivamalla kaivaen haluaa jotain positiivista tästä repiä, niin mieluummin sitä sairastaa ennen kautta kuin kauden aikana. Mieltäni piristi tuona aikana se, että jätkät kävivät moikkaamassa minua päivittäin. Olin heti viikon jälkeen sanomassa, että huomenna mä olen jo treeneissä takaisin, mutta koko loppuleirihän siinä kuitenkin meni. Viimeisinä päivinä sain kävellä hieman kenttää ympäri ja osallistua pallopoikana treeneihin.

Juuri kun olin odottanut kovasti nähdä ja kokea miten täällä Suomea lyhyempi pre-season hoidetaan, niin jäikin leiri osaltani tyngäksi. En siis juuri osaa verrata kuin vain siihen pohjautuen mitä teimme muutaman päivän aikana kaikkiaan lähes kolmen viikon leiristä. Niissä meno oli kovaa, mutta erittäin suunnitellun oloista. Täällä pompuilla ja loikilla on suuri paino kuntoharjoittelussa ja niitä teimmekin valtavasti joka treeneissä. Mutta koen myös, että harjoittelukokemukseni täällä rajoittuu vasta yhden valmennusryhmän mielipiteeseen, kuinka kauteen valmistaudutaan.

Nyt olin siis parantunut sairaudesta ja kunnon rakentaminen alkoi osaltani saman tien palattuamme Tashkenttiin. Muut pääsivät neljän päivän lomalle ja mä aloitin treenaamisen, jotta saisin edes jotenkin itseäni kuntoon ennen kauden alkua johon ei ollutkaan enää aikaa kuin reilu puolitoista viikkoa! Mulla aika meni treenatessa kuntosalilla ja juoksumatolla kahdesti päivässä. Yhtenä ”lomapäivistäni” meidän fysiikkavalmentaja tuli vetämään mulle pienimuotoiset testit ja ihmetystä heissä herätti, etten ollutkaan samassa kunnossa kuin ennen sairastumista. Yritettyäni kertoa, etten ollut juossut yli kahteen viikkoon ja vedin testissä niin kovaa kuin vain kroppa antoi myöden, alkoivat he uskoa selityksiäni. Silti he pelottelivat, että päävalmentaja ei pitäisi kuulemistaan tuloksista.

Muiden palattua lomilta lähdimme Yangier nimiseen kylään, n. 2h ajomatkan päähän Tashkentista, leireilemään ennen kauden avausottelua Bunyudkoria vastaan. Siellä hiottiin vielä viimeistä terävyyttä kuntoon ja teimme paljon erikoistilanneharjoitteita. Tarkoituksenamme oli pelata Uzbekistanin olympiajoukkuetta vastaan harjoitusottelu, ennen heidän karsinta-otteluaan pääsystä Lontoon olympialaisiin. Ottelu kuitenkin peruuntui ja saimme vastustajaksi Pakhtakorin, vain neljä päivää ennen kauden alkua. Hävisimme tuon ottelun aivan pystyyn 3-0, eikä meillä ollut mitään jakoa. Siinä pelissä Pakhtakor oli todella kova tasoinen, vaikka he lepuuttivat suurimmaksi osin, viisi päivää aikaisemmin Aasian Champions Liigan ottelussa pelanneita pelaajia. Tuon ottelun jälkeen katsoimme ottelun ensimmäisen puoliajan videopalaverissa uudelleen ja jokainen sai palautetta epäonnistuneista suorituksista – täysin aiheesta. Oikein hävetti katsoa itseään ja kuinka meitä pyöritettiin kuin karusellissä. Pakhtakorin pelaajat tekivät kentällä mitä halusivat. Se laittoi miettimään muutaman päivän päässä häämöttämää sarja-avausta, jossa vastaan tulisi mesterijoukkue Bunyudkor kotikentällään. Petrattavaa oli jokaisella osa-alueella. Ja paljon!

 

kuşadası escort escort ataköy escort görükle escort bayan konya