15.3.2012 ja kauden avaus

Sopimuspaperiin laitettu nimi reilut puolitoista kuukautta sitten oli tuonut minut paikkaan, mistä en olisi viime kauden päätteeksi osannut kuvitellakaan. Edessä oli kauden avausottelu pääkaupungissa Tashkentissa hallitsevaa mestarijoukkuetta Bunyudkoria vastaan. Joo, onhan se Rivaldokin siellä pelannut, mutta enpä ollut juurikaan tätä ennen tuolle joukkueelle paljon ajatuksia uhrannut.

Olin ollut osana joukkuetta tuon puolitoista kuukautta, oppinut tuntemaan jätkät ja päässyt talon tavoille. Tuohon aikaan on kuulunut sairastelut ja erilaiset kommellukset kentän ulkopuolella (+ muutama myös sen sisäpuolella!). Ja nyt oli ensimmäisen virallisen sarjapelin aika!

Tunnelmat itselläni olivat hyvin kärsimättömät enkä meinannut malttaa odottaa, että tuomari viheltäisi pilliin ottelun alkamiseksi. Nukuin yön kuitenkin sikeästi. Herätys oli klo 8:30. Ennen aamupalaa lääkärintarkistus, jossa oli punnitus, verenpaineen sekä sykkeen mittaus. Kaikki oli kunnossa ja sen jälkeen kohti aamupalaa.

Raneista voimaa

Aamupalan ja lounaan välissä oli lepoa, jolloin hieman selailin uutisia koti-Suomesta ja skypettelin kotiväelle. Lounaalla sattui sitten taas kummia! Ylläri ylläri! Joukkueellemme oli varattu omat ruuat hotellin keittiöstä. Spagettia, jauhelihakastiketta yms. terveellistä ja hyvää, otteluun valmistavaa ruokaa. Tarjoilijat toivat kuitenkin meille pöytään ranskalaisia ja grillattua kanaa. Lääkärin kummeksuessa tätä ruokavaihtoehtoa, tuli kokki meuhkaamaan ruokalaan: ”Jos ei maistu, niin viedään pois!” Ei siinä sitten auttanut kuin vetäistä ranet kurkusta alas ja toivoa, että niiden voimalla jaksaa koko matsin pelata.

Klo 15:15 kokoonnuimme hotellilla ja kävimme siellä vastustajan kokoonpanon läpi. Viimeiset tsemppaukset sekä motivoinnit valmentajalta ja matka kohti stadionia alkoi. Stadionin lähettyvillä oli poliiseja sekä armeijan ihmisiä pilvin pimein pitämässä alueella järjestystä. Itseä vähän huvitti, sillä tuntui, että turvallisuus henkilökuntaa oli enemmän kuin katsojia. Vaihdoimme vaatteet ja lähdimme kentälle vetämään alkuverryttelyä. Stadionilla raikasi 80-luvun ikivihreät uzbekeekki-klassikot ja vähäinen yleisömäärä piti meteliä yllättävänkin hyvin. Alkuverryttelyn suoritettuamme menimme koppiin vaihtamaan pelipaidat päälle sekä kuulemaan viimeiset mietteet koutsilta. Niiden jälkeen kaikki rukoilivat hetken tai olivat hiljaa maahan katsoen. Sitten siirryimmekin jonoon odottamaan kentälle pääsyä.

Bunyudkor – Mash’al Mubarek

Bunyudkorin pelaajat odotuttivat meitä käytävällä n.10min verran, jonka jälkeen siirryimme riviin kentälle. Jalkapalloliiton mies tuli pitämään puheen, Uzbekistanin lippu vedettiin salkoon kapteenien toimesta ja kuunneltiin paikallinen maammelaulu. Vielä kättelyt ja kaikki oli valmista kauden 2012 avausottelulle Uzbekistanin liigassa!

Paljon olen kulkenut ja nähnyt ennen tähän tilanteeseen pääsemistä. MyPa, Villisiat, Kajo, Fc Kuusankoski, uudelleen MyPa ja nyt Mashal Mubarek Uzbekistanissa. Paljon on työtä tehty, hikeä vuodatettu, epäonnistumisia, onnistumisia, iloja, suruja, voittoja ja tappioita koettu. Urani on koostunut periksiantamattomuudesta, kovasta harjoittelusta, omistautumisesta ja uskosta omiin mahdollisuuksiin. Kaiken tämän olen käynyt läpi unelmani saavuttamiseksi – päästäkseni ulkomaille ammattilaiseksi.

Tuomari vihelsi pilliin ja ottelu potkaistiin käyntiin raikuvien aplodien ja rummutusten saattelemana. Bunyudkor oli odotetun kova ja laadukas joukkue. He siirtelivät palloa näyttävästi ja me asetuimme puolustusasemiin suunnitellusti. 1. puoliaika oli molemmilta melko hermostunutta, vaikka me olimmekin enemmän alakynnessä. Olimme kuitenkin valmiit antamaan kaikkemme kentällä ja se näkyi varmasti paikalla oleville ja tv:n kautta seuraaville. Ensimmäinen puoliaika päättyi 0-0 tilanteeseen ja siirryimme koppiin kuulemaan palautteen valmentajalta. Jokainen sai kuulla taas kunniansa ja kirosanoja ei säästelty tippaakaan koutsin ravistellessa joukkuetta herämään 2. puoliajalle. Jokainen meistä puhkui intoa päästä jatkamaan peliä ja näyttämään osaamistamme!

Toinen puoli-aika alkoikin vielä kovemmalla Bunyudkorin painostuksella. Oli varmasti tullut heidän kopissa vieläkin enemmän huutia, sillä olihan kyseessä viime kauden mestarijoukkue kotikentällään. Saimme edelleenkin katkottua hyvin heidän hyökkäyksensä ja vastustajan kova hyökkäysinto avasi meille hyviä vastahyökkäystilanteita, joista saimme kerran pallon poikkipuuhun asti.

92. minuutin kohdalla maailmamme kuitenkin mureni! Vastustajalle kulmapotku, mistä he tökkäisivät kädellä pallon maaliin ja heidän juhlansa alkoivat. Koko 90 minuutin raivoisa tsemppaus ja taistelu päättyivätkin nollaan pisteeseen, yhden todella tärkeän tarjolla olleen pisteen sijaan. Valuimme päät painuksissa koppiin, johon osa seuran johtoportaasta oli jo saapunut. Osa kätteli meidät ja kehui hyvästä suorituksesta, osa katsoi vain tuimasti meitä kohti. Seuran isopomo ”Abramovich”, millä nimellä hänet oli mulle joukkueen sisällä esitelty, aloitti sitten puhumisen. En tiedä mitä kaikkea maasta taivaaseen se siinä rauhallisesti kertoi, kunnes käänsi katseen meidän maalivahtiin. Maalivahtimme oli edellisenä päivänä pelannut olympiajoukkueessa, jossa he hävisivät 3-2 ja menettivät mahdollisuuden Lontooseen. Bunyudkorin maali oli ilmeisesti tämän herran mielestä maalivahtimme vika ja haukkui hänet pystyyn maanpettäjänä ja koko seuran häpäisijänä. Ymmärsin puheesta silloin jo sen verran, ettei palaute ollut positiivista, mutta tilaisuuden jälkeen kuullun käännöksen jälkeen, harmitti kundin puolesta suunnattomasti. Kaveri ei pystynyt peittämään kyyneleitä, vaan painoi hanskat kasvojensa eteen ja yritti parhaimpansa mukaan kasata itseään. Siinä vaiheessa ymmärsin mikä valtava merkitys niillä kavereilla ketkä maksavat palkkamme ja istuvat seuramme hallituksessa on.

Seuraavana päivänä urheilukanavalla näytettiin hidastettuna Bunyudkorin maalia edestakaisin jokaisessa urheilulähetyksessä. Olimme antaneet hyvän varoituksen muille omasta tasostamme ja itsellemme hyvän itseluottamusruiskeen. Ensimmäinen otteluni oli näin takana uurastettuani täydet 90 minuuttia. Huomioiden sairastelun ja kuinka lyhyen ajan olin ollut joukkueessa, saatoin olla tyytyväinen suoritukseeni. Pystyin auttamaan joukkuettani omalla panoksellani kentällä ja sain positiivista palautetta valmentajalta sekä kanssapelaajiltani. Oli aika suunnata katseet kohti ensimmäistä kotipeliä – tavoitteena tietenkin vain ja ainoastaan voitto!

kuşadası escort escort ataköy escort görükle escort bayan konya